Greetings from Oulu in northern Finland!

– Your struggle is our struggle!
– No one is free unless all are free!
– Biji berxwedana Rojava!

In response to the call below (in English here)

Kutsu maailmanlaajuisille toimintapäiville 27. -28. tammikuuta 2019

Tammikuun 27. päivä tulee kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun Pohjois-Syyriassa sijaitseva Kobanen kaupunki vapautettiin. Monien kuukausien raivokkaiden kamppailujen jälkeen, YPG:n ja YPJ:n taistelijat vapauttivat kaupungin niin kutsutun islamistisen valtion joukkojen käsistä. Päivä ja viikko toisensa perään, miljoonapäittäin jalkauduimme kaduille ilmaistaksemme solidaarisuutemme Kobanen vastarinnalle, ja pakottaaksemme maailmaa toimimaan. Lähi-idän ulkopuolella tapahtunut taukoamaton ja vahva toiminta antoi kaupungissa kamppaileville tovereille rohkeutta jatkaa, ja pakotti ne tahot, joilla on valtaa kansainvälisellä tasolla, toimimaan.

Kobanen viikkoja kestäneestä vastarinnasta tuli tahdon, voiman ja toivon symboli, jonka Rojavan nuori vallankumous saattoi maailmaan. Tämän vastarinnan kautta Rojavan suoran demokratian periaatteet, ekologinen ja kollektiivinen talous ja naisten vapaus tulivat tunnetuksi ympäri maailmaa. Kobanesta on tullut kansainvälisen solidaarisuuden ja yhteisen kamppailun symboli sekä sen solidaarisuuden, joka ylittää sekä rajat sekä että ideologiset eroavaisuutemme demokraatteina, sosialisteina, feministeina ja eko -aktivisteina. Lukemattomat vapautta puolustavat liikkeetyhdistivät äänensä Kobanen puolustamiseksi. Näin Rojavan vallankumouksesta on tullut erottamaton osa näiden liikkeiden historiaa kaikkialla maailmassa.

Neljä vuotta olemme kokeneet sekä ylä- että alamäet yhdessä sekä jakaneet voittoja ja häviöitä, surua, kärsimystä, vihaa, tuskaa ja iloa. Olemme nähneet kuinka ISIS:in julmuuden varjot on ajettu ulos Manbij:sta ja Raqqasta, ja olemme todistaneet kokonaisen uuden yhteiskunnallisen järjestelmän rakentamista. Tänään, monen vuoden kamppailun jälkeen, Pohjois-Syyriassa toimii demokraattinen federaatio, kolmasosa Syyriasta on vapautettu, ja islamistinen valtio on häviön äärellä.

Me todistimme kuitenkin tuona aikana myös Afrinin valloitusta fasistisen Turkin armeijan ja sen islamististen ryhmittymien toimesta, ja samalla todistimme, kuinka maailman eri yhteisöt olivat hiljaa, valloittajien rikosten edessä. Olemme menettäneet monta arvokasta ystävää matkan varrella, mutta siitä huolimatta emme ole menettäneet rohkeuttamme.

Emme ole antaneet monien vaikeiden haasteiden jakaa meitä. Olemme aina seisseet olka olkaa vasten, oppien yhdessä, rakentaen uutta yhteiskuntaa ja puolustaen vallankumousta. Olemme jatkuvasti painottaneet, että demokraattiset, feministiset, sosialistiset ja ekologiset liikkeet ovat liittolaisiamme kamppailussa toisenlaisen maailman puolesta. Kobanen puolustuksessa, Raqqan vapautuksessa sekä Afrinin vastarinnassa yksittäisistä äänistämme on muodostunut yhteinen kutsu toisenlaisen maailman puolesta. Yhdessä me olemme kasvaneet voittamattomiksi, sellaisiksi, joita maailman johtavat toimijat eivät enää voi sivuuttaa.

Uusi sodanjulistus Rojavaa ja Syyrian pohjoisia yhteiskuntia vastaan

Tänään, melkein vuosi fasistisen Turkin valtion Afrinia vastaan aloittaman ankaran hyökkäyssodan ja melkein neljä vuotta Kobanen ISIS:ltä vapautuksen jälkeen, vallankumous kohtaa ehkä suurimman haasteensa ikinä. Erdoganin alainen fasistinen AKP/MHP hallitus on taas julistanut sodan Rojavalle. Heidän sanansa ovat selkeitä, eivätkä ne jätä tilaa epäilykselle: He ajavat vallankumouksen täydellistä tuhoa. Kampanjoissa julkisen mielipiteen muodostamiseksi, tiedotusvälineissä, ja suljettujen ovien takana, missä paikallis- ja imperialistiset vallat neuvottelevat pohjois-syyrialaisten ihmisten tulevaisuudesta, tämä sota on jo aikaa sitten alkanut.

Näissä neuvotteluissa johtajat puhuvat Syyrian ja Rojavan ihmisten yli. He ovat huolissaan ainoastaan maiden ja rikkauksien uudelleenjaosta Syyriassa. Kaupungit, kuten Idlib ja Manbij, kokonaiset alueet ja niiden ihmiset ovat paloiteltu ja kaupattu imperialististen voimien kesken. Ihmisillä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa tähänprosessiin. Silti he ovat niitä jotka tulevat kärsimään, kun Turkin jihadisti -ryhmittymien harjoittamille valloittamisille, murhaamisille ja ryöstämisille näytetään vihreää valoa. Jos Venäjä ja Yhdysvallat sallivat ilmatilan avaamisen Turkin ilmavoimien laajoille pommituksille, ovat nämä ihmiset niitä, jotka kuolevat.

Etnisen puhdistuksen aloittamisesta, islamistien asuttamisesta Rojavaan ja törkeistä kansainvälisten lakien rikkomisista huolimatta, läntinen maailma vaikenee jälleen. Ja mitä näiden valtioiden odotetaan sanovan, jos heidän tankkinsa, lentokoneensa, tiedustelulennokkinsa ja rynnäkkökivääriensä myynti on pilvissä, kiitos Turkin uuden sodan? Tiedämme liiankin hyvin, ettemme voi odottaa heiltä mitään. Näille valtioille sota ja kuolema eivät merkitse muuta kuin liikevoittoa. He olivat niitä jotka aseistivat Turkkia, joka taas on käyttänyt niitä omaa kansaansa vastaan vuosikymmenien ajan. He olivat myös niitä, jotka mahdollistivat sodan Afrinia vastaan.

Tämä todellisuus ei ole muuttunut tähänkään päivään mennessä. Huolimatta pinnallisista muutoksista yksittäisten valtioiden kahdenkeskeisissä suhteissa, kansainvälinen tuki Erdoganin hallinnolle jatkuu laantumatta. Turkin fasismi ei selviytyisi päivääkään kauemmin ilman punaisten mattojen levittelyä Erdoganille, Turkin saamaa taloudellista tukea, asekauppoja, tai ilman yhteistyötä salaisen poliisin kanssa, joka taistelee Turkin demokraattista oppositiota vastaan.

Mutta niin kauan kuin raha jatkaa virtaamista vapaana, ihmisoikeudet, rauha ja vapaus ovat hupenevia resursseja. Tässä tilanteessa luottaminen johtavien valtojen inhimillisyyteen olisi sulaa hulluutta. Emme täten halua haaskata aikaamme kutsuaksemme näitä valtoja puuttumaan.

Peräänkuulutamme: järjestäytymistä – protesteja – kansalaistottelemattomuutta

Kutsumme on tarkoitettu kaikille niille, jotka uneksivat kanssamme toisenlaisesta maailmasta ja ovat valmiita kamppailemaan sen puolesta. Osoitamme viestimme kaikille vallankumouksellisille, jotka kokevat olevansa demokraatteja, anti-fasisteja, feministejä, ja kaikille niille, jotka nousevat vastarintaan ekologisen tulevaisuuden puolesta. Jos me emme tee sitä, ei kukaan sitä tee. Rojavan vallankumousta yhdessä puolustamalla puolustamme toivoa. Ja siksi Kobanen vapautuksen ja maailman Kobane ja Afrin -päivien hengessä peräänkuulutamme:

  • Organisoidaan vastarintakomiteoita naapurustoissamme ja kaupungeissamme puolustaaksemme vallankumousta.
  • Kokoonnutaan protestoimaan kaduilla 27. tammikuuta, ja lähetetään selkeä signaali solidaarisuudestamme vallankumoukselle Pohjois-Syyriassa. Muistakaamme yhdessä Kobanen kaupungin vastarintaa ja vapautta.
  • Käytetään 28. tammikuuta päättäväistä ja luovaa kansalaistottelemattomuutta, ja häiritään sitä kautta aseiden tuotantoa ja vientiä, sekä niiden poliittisten puolueiden päivittäistä elämää, jotka ovat vastuussa kaupankäynnistä Turkin hallinnon kanssa. Tehdään näkyviksi ne henkilöt, jotka hyötyvät sodasta, ja jotka rahoittavat ja edesauttavat sitä.

Yhdessä teemme kaksipäiväisen ja maailmanlaajuisen vastarinnan Turkin fasismia vastaan 27. ja 28. tammikuuta. Puutumme yhdessä turruttavan sodan ja sorron rutiineihin, ilmaisten solidaarisuutemme moninaisella toiminnalla. Näytämme, että tämä vallankumous ei ole yksin!

Seiskäämme olka olkaa vasten fasismia vastaan!
Eläköön kansainvälinen solidaarisuus!
Rojavan vallankumous tulee olemaan voitokas! Fasismi tullaan murskaamaan!

Internationalist Commune of Rojava
Democratic Federation of Northeast Syria
03/01/2019