OulUtopia

Ruohonjuuripolitiikkaa toisenlaisen Oulun luomiseksi

Torstai 5.12 – Ground Zero & Paradise Now

Torstaina 5.12 klo 20.00 alkaen Kulttuuribingolla:

Ground Zero: Turkey – the Protesters of Gezi Park
USA, Turkki 2013, 15min, osittain englanninkieliset tekstitykset

Paradise Now
Ranska, Saksa, Alankomaat, Israel 2005, 92min, elokuvaan suomen- ja englanninkieliset tekstitykset

Joulukuun ensimmäisen AnarKinon lämmittelijänä on lyhytdokumentti Istanbulin Gezi-puiston protesteista. Kun poliisi hyökkäsi asein rauhanomaisen Gezi-puiston tuhoamista vastustavan mielenosoituksen kimppuun, se sai aikaan ympäri Turkkia levinneen mellakka- ja mielenosoitusaallon joka laajeni vastustamaan koko pääministeri Tayyip Erdoganin konservatiivista hallitusta. Niin paikallisella kuin esimerkiksi Suomalaisella valtavirtamedialla kesti pitkään ottaa tämä kansannousu uutisiin. Tiedot tapahtumista kuitenkin levisivät sosiaalisessa mediassa. Palkittu journalisti Tim Pool oli paikalla Gezi-puistossa kannettavan kuvauslaitteistonsa kanssa.

Illan päätähtenä on Hany Abu-Assadin ohjaama Paradise Now. Vuonna 2005 valmistunut elokuva kertoo kahdesta Palestiinalaisesta miehestä, jotka valmistautuvat itsemurhaiskuun Israelia vastaan. Ohjaaja Hany Abu-Assad sanoi elokuvan elokuva taiteellinen näkökulma tähän ongelmalliseen poliittiseen tilanteeseen:
”Poliitikot haluavat nähdä tämän tilanteen mustavalkoisesti hyvän ja pahan välisenä, taide haluaa nähdä sen ihmisen kannalta.”
Elokuva sai parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globen 2006 ja oli Oscar-ehdokkaana parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa samana vuonna.
Elokuvaan on tekstitykset sekä suomen- että englanninkielellä, yleisö saa päättää kumpaa käytetään.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: